Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseura
KAS ry perustettiin virallisesti 15. tammikuuta 1994. Tätä ajankohtaa edelsi kuitenkin jo mittava määrä toimintaa Partis’Co:n ja Kempeleen Erä- ja Kennelkerhon puitteissa. Ensimmäiset viralliset agilitykilpailut järjestettiin syksyllä 1993, jonka jälkeen toiminta virallistui uuden yhdistyksen, KAS ry:n nimissä. Tiesitkö, että KAS ry oli Suomen ensimmäinen koiraseura, joka hankki oman harjoitteluhallin ympärivuotiseen käyttöön?
Vuosien saatossa seuramme on ollut monessa mukana. Agilityn ja tottelevaisuuden koulutus- ja kilpailutoiminnan lisäksi KAS on järjestänyt erilaisia koko perheelle suunnattuja tapahtumia. Menestystä KAS:n jäsenet ovat niittäneet molemmissa lajeissa niin koti- kuin ulkomaan kentilläkin. Maajoukkue-edustuksia seuralle on kertynyt säännöllisen epäsäännöllisesti.
KAS:n jäsenmäärä on vakiintunut n. 250 jäsenen paikkeille. Tälle jäsenistölle seura pyrkii tarjoamaan mahdollisuuden harrastaa ja kouluttaa koiriaan ohjatusti. Tavoitteena on ylläpitää ja kehittää turvallisia ja laadukkaita harjoitusolosuhteita.
Sosiaalinen media
KAS Facebookin yhdistyksen sivu
KAS Facebookin yhdistyksen jäsenryhmä
KAS Instagramin yhdistyksen sivu