Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseura
KAS ry perustettiin virallisesti 15. tammikuuta 1994. Tätä ajankohtaa edelsi kuitenkin jo mittava määrä toimintaa Partis’Co:n ja Kempeleen Erä- ja Kennelkerhon puitteissa. Ensimmäiset viralliset agilitykilpailut järjestettiin syksyllä 1993, jonka jälkeen toiminta virallistui uuden yhdistyksen, KAS ry:n nimissä. Tiesitkö, että KAS ry oli Suomen ensimmäinen koiraseura, joka hankki oman harjoitteluhallin ympärivuotiseen käyttöön?

Vuosien saatossa seuramme on ollut monessa mukana. Agilityn ja tottelevaisuuden koulutuksen ja kilpailutoiminnan lisäksi KAS on järjestänyt erilaisia koko perheelle suunnattuja tapahtumia. Menestystä KAS:n jäsenet ovat niittäneet molemmissa lajeissa niin koti- kuin ulkomaan kentilläkin. Maajoukkue-edustuksia seuralle on kertynyt säännöllisen epäsäännöllisesti. KAS:n jäsenmäärä on vakiintunut n. 300 jäsenen paikkeille. Tälle jäsenistölle seura pyrkii tarjoamaan mahdollisuuden harrastaa ja kouluttaa koiriaan ohjatusti. Tavoitteena on ylläpitää ja kehittää turvallisia ja laadukkaita harjoitusolosuhteita.

KAS ry:ssä sitoudumme noudattamaan koirankoulutuksessa eettisiä toimintaperiaatteita, joita ohjaavat Suomen Kennelliiton, Suomen Palveluskoiraliiton ja Suomen Agilityliiton linjaukset sekä Suomen eläinten hyvinvointilaki.

Scroll to Top